Uuden-Seelannin muistelmat
Tällä kertaa kirjoitan vähän erilaisen postauksen. Teen Uuden-Seelannin muistelmista kuvareportaasin eli dumppaan ottamamme kuvat ja kirjoitan sitten tarinaa niiden perusteella. Kuvia kaikki kuitenkin haluavat eniten nähdä. ;) Pitemmittä puheitta, tässä siis Uuden-Seelannin muistelmat.
Tämähän tuli siis jonkin verran myöhässä. Siitä on nyt vuosi kun ajelimme ympäri Uuden-Seelannin eteläsaarta. Better late than never? Tässä nyt kuitenkin muistelmia varten kuvat tarinoineen. Ja suurpiirteinen ajokartta.

Uuden-Seelannin ajoreittimme. Oikeasti kilometrejä kertyi kuukaudessa noin 3500. Katso Google Mapsissa

Kodikas huoneemme ensimmäisessä hostellissa, Jailhouse Hostel. Vasemmalla huoneen alkuperäinen sisustus, suurin piirtein.

Jailhousen huoneen hintaan kuului kuponki läheiseen kahvilaan. Sillä saikin sitten aika eeppisen aamiaisen. Söimme kuin kuninkaat. Kek.

Maanjäristyksen runtelemia rakennuksia näkyi paljon, vaikka viimeisistä järistyksistä oli jo lähes vuosi. Uudelleenrakennus oli hidasta.

Tiu yritti ottaa meistä kuvan muttei ehtinyt takaisin istumaan ennen automaattilaukaisua. Minäpäs ehdin, hähää.

Jaksoimme sitten lasketella kaikki kaksi päivää. Ja silti piti olla kaksi välipäivää. Hyvä kunto(tm). Toisaalta odotin kyllä enemmän vuorilta siihen hintaan… Mieluummin menisin Alpeille kyllä! Jopa Åre on isompi ja mukavampi paikka, hitosti lähempänä ja halvempi.

Taukopäivänä päätettiin sitten tehdä pieni reipas kävely lihasten verryttelemiseksi. Hups, tulikin valittua 600m korkea nyppylä siihen. Siihen se toinen taukopäivä tarvittiinkin :D

Lepohetki taideteoksessa. Ok maisemat. (Oikeesti adjektiivit loppui jossain vaiheessa kesken niin ei voinut enää sanoa muuta kuin ”ihan ok” kun tuli jotain eeppistä vastaan. Tai sitten vaan huokasi syvään ja toinen tiesi mitä se tarkoittaa.)

Sitten olikin mukava lämmitellä takan ääressä ravintolassa. Tilattiin meksikolaista joka oli perushyvää mutta hieman hintavaa. Tehtiin se virhe että tilattiin vähän juotavaa. Margaritat ja punaviinilasilliset tulikin sitten maksamaan yhtä paljon kuin ruoat. :D

Osa Uudessa-Seelannissa tuhlaamistamme rahoista meni riippuliitämiseen. Se olikin sitten kokemus… Mentiin hiihtohissillä kilometrin korkeuteen ja käveltiin kapeaa polkua 500m kallion kielekkeelle. Varusteet niskaan ja ohjaaja sitten sanoi että ”kävelet tosta kalliolta alas kun sanon hep. Hep”. Siinähän sitten käveltiin. Jos olisi pysähtynyt niin varjo ei olisi auennut kunnolla ja siitä olisi sitten tippunut sen 1000 metriä kiville. Jee! Lento itsessään kesti 20 minuuttia. HUISIA!

Emme voineet uskoa kuinka kirkasta vesi siellä oli. Miten Suomessa onkin aina niin sameaa vettä? Järven pohja näkyi selvästi useamman metrin syvyyteen asti.

Täydellisiä leivänheittokiviä oli helppo löytää. Rannat olivat niitä täynnä. Heittelin niitä sitten niin paljon että ranteeseen, olkapäähän ja rintaan sattui :D

Queenstownissa oli maailman paras hampurilaispaikka (so far): Fergburger. Hampurilaiset olivat niin isoja että hirvitti. Söimmekin yleensä hampurilaisen puokkiin. Klassikko ”The Fergburger” maksoi vaivaiset 7 euroa. Voitte kuvitella että siellä oli *aina* jonoa. Iltapäivisin vain 5 minuuttia, iltaisin 30-40 minuuttia. Ja auki muistaakseni 22 tuntia päivässä.

Milford Sound on vanha satamakaupunki josta vielä tänäkin päivänä tehdään turistimatkoja ympäristöön. Kaupungissa ei koskan ole ollut muutamaa ihmistä suurempaa pysyvää asutusta. Turisteja toki nykyään käy niin autolla, laivalla kuin helikopterilla ja lentokoneellakin… Sinne se idylli sitten jäi.

Tässä yksi lukuisista Uuden-Seelannin metsätyypeistä. Tuntui, että jokaisen polun varrella oli erilainen metsä.

Uuden-Seelannin karua vuoristoa… ja Korealainen kuvausryhmä. Kuvasivat ilmeisesti vaatemainosta. Uudessa-Seelannissa. OK. Nyt tiedän mistä maksan kun ostan merkkivaatteita…

Me sitten vaeltelimme hieman kivikossa. Kävelimme jonkin matkaa vuoren seinämää kohti mutta meno oli aika hankalaa. Käännyimme takaisin parinkymmenen minuutin jälkeen.

Joen vierestä lähti polku joka oli ”medium” vaikeustasoa ”with some rough sections underfoot”. No se oli kyllä tuollaista kivikkoa ja isoja juuria ihan koko matkan. 3 tuntia piti mennä edestakaisin, meillä meni 5.

Eikä polku ollut ihan priimakunnossa myöskään. Maavyöryvaara oli todellinen ja maanjäristykset olivatkin tehneet tuhojaan.

Tässä sitä maanjäristyksen aiheuttamaa tuhoa. Noin sadan metrin levyinen kaistale vuorta oli vain tippunut ja vetänyt metsän mukanaan alas.

Laakson mittakaava oli varsin hämäävä. Kun näimme järven, arvelimme että sinne talsii pari minuuttia vesipullon täyttöä varten. Noh, kymmenen minuuttia myöhemmin pääsin järvelle. Tuo musta piste järven reunalla olen minä.

Onneksi polku oli merkitty näillä oransseilla kolmioilla. Välillä ei muuten olisi erottanut mihin suuntaan polku jatkuu.

Puroilla oli hauskoja nimiä. Jossain vaiheessa kyltittäjien mielikuvitus loppui kuitenkin kesken ja niin syntyi Random Creek.

Taas pysähdyttiin heittämään leipää. Melkein reväytin hauikseni siinä hommassa. Kohtalainen maisema tässäkin kuvassa.

Fox Glacier. Jäätikkö on 150 vuodessa pienentynyt noin 80% ellen väärin muista. Joskus se jatkui merelle asti ja nyt se on vetäytynyt monta sataa metriä.

Punakaikin kalkkikivimuodostelmat. Jotain aivan käsittämätöntä. Noin kaksikymmentä metriä korkeita kivimuodostelmia joiden väliin meri lyö aaltojaan. Välillä kallioiden välistä suihkuaa merivettä 30 metrin korkeuteen, vielä 10 metriä katsojan yläpuolelle. Yritimme turhaan vangita tällaista tapahtumaa videolle. Sinun täytyy vain uskoa sanaamme.

Kävimme valasbongauslaivareissulla. Bongasimme muutaman, mutta näimme lähinnä pyrstöt koska aina kun pääsimme paikalle, valaat olivat jo palaamassa veden alle.

Jottei tulisi hyljevajareita, täytyy Kaikourasta poiketa noin 10km päähän jossa lyhyen (n. 1km) luontopolun päässä on vesiputous…. ja ehkä 50 hylkeenpoikasta. Hyljelastentarha, I shit you not. Emot jättävät poikasensa leikkimään tänne siksi aikaa kun ne hakevat merestä kalaa. Tätä tapahtuu tietääkseni vain elo-syyskuun aikaan, satuimme olemaan juuri silloin paikalla.

Hostellissa oli toki pari lutusta kissaa vieraita viihdyttämässä. Tai vieraita kissoja viihdyttämässä. Miten sitä nyt katsoo.

Törmäsimme kuumiin lähteisiin. Höyryävää vettä ja pulppuavaa mutaa, nami! Emme ehtineet käydä uimassa.

Tämä oli muistaakseni yksi suurimpia koskia Uudessa-Seelannissa. Sen läpi virtasi ihan käsittämätön määrä vettä sekunnissa. Joku 170 000 litraa tai jotain.

Satuimme erään kahvilan pihaan kun riikinkukkouros halusi tehdä vaikutuksen naaraaseen. Aika komia näky!

Lisää sitä pulppuavaa mutaa. En kyllä haluaisi tuohon mutakylpyyn. Ei välttämättä tekis hyvää iholle.

Turistinähtävyys, Lady Knox Geyser. En muista tähän liittyvää tarinaa mutta sehän löytyy Wikipediasta.

Kaboom! Ihan komia kyllä. Mutta siinä me istuttiin penkeillä tyhminä jonkun sadan muun ihmisen kanssa. Ei siinä samaa taikaa ole kuin jos törmäisi tällaiseen luontopolulla yksin.

Erilaiset mineraalit ovat värittäneet tätä tulivuorimaastoa kaikenlaiseksi. Keltainen tulee yleensä rikistä, musta hiilestä.

Luulimme että näihin puihin oli jotenkin tarttunut rautaoksidia (joka värittää maata punaiseksi), mutta se olikin kuulemma jäkälää joka sattuu olemaan punaista.

Tämän altaan reunalle on kertynyt arsenikkia, rikkiä, kultaa, hopeaa yms. joka on värittänyt maan punaiseksi.

Mukava noin 75-asteinen uima-allas. No, välillä 90-asteinen ja sitten vedenpinta nousee niin korkealle että se valuu yli ja sitten siitä tulee 90-asteinen vesiputous.

Viimeinen pysähdyspaikka ennen Aucklandia, josta emme sitten ottaneetkaan juuri mitään kuvia enää. Kuvassa uusi tuttavuus Alex. Joka muuten kävi juhannuksena Majatalossa.
|
Jonas kirjoitti tämän
18 elo 2013 klo 18:14
Aihealueet: Matkustelu. Avainsanat: Uusi-Seelanti. Ota polku talteen. |
Yksi kommentti