Skip to content
Sivupoluilla

Se oikea fiilis

En ole kirjoittanut tänne mitään tosi pitkään aikaan. Ensin tuntui, ettei ollut mitään, mistä kirjoittaa. Tai sitten oli jotain, mutta siitä ei oikein tullut mitään julkaisukelpoista. Ehkä kirjoitin hieman liian tavoitehakuisesti. Joskus pitää vain antaa ajatusten virrata miettimättä, kuka tekstiä lukee ja miksi.

Haluan tänään kirjoittaa fiiliksestä. Mitä fiilis on? Se on esimerkiksi monien työpaikkojen rekrytointivaltti: meillä on täällä mahtava fiilis. Mutta miten mahtava fiilis saavutetaan? Pohdin asiaa tänään, kun kävin hakemassa iltapalaa läheisestä ravintolasta.

1200px-Nine-Mile-Jamaica

Iltapala

Etsin tätä ravintolaa, josta olen kuullut ennenkin, mutta jossa en ole kuitenkaan koskaan käynyt. Ajelen vähän aikaa edestakaisin, sitten kävelen katua eestaas löytääkseni ravintolan, joka on hieman syrjässä. Ensimmäisenä silmääni tarttuu paikan likainen ulkomuoto. Oho, aikamoinen katukeittiö. Sitten kuulen sisältä raikaavan musiikin. Reggaeta, räppiä, punkkia. Jotain melko anarkistista joka tapauksessa. Sama henki välittyy saman tien, kun astelen tiskille. Ulkomaalaiset miehet tekevät töitä rennosti, jopa laiskasti. Aluksi tulee hieman välinpitämätön tunnelma henkilökunnasta.

Sitten on minun vuoroni tilata. Huomaan, että henkilökunta puhuu lähinnä englantia, joten tilaan englanniksi.

”It’s my first time here. What’s the house special?”

”Oh, we have a [ravintolan nimi] virgin here! House special you say? Hey, Chef! One house special!”

Kokki vastaa jotain tyyliin ”mikä **** house special”, ja alkaa lyhyt sananharkka. Tajuan, että jätkät heittävät läppää keskenään ja tekevät siitä teatteria. Kokki astelee tiskille ja katsoo minua kulmiensa alta.

”You want the house special? You allergic to anything? Do you eat everything? How hungry are you? Giant hungry? Mini hungry?”

En voi olla virnuilematta. Jätkillä on huumorintaju kohdallaan. En ole koskaan ollut Jamaikalla, mutta kuvittelisin että jamaikalainen läppä on juuri tämäntyylistä. Vaikuttaa vakavalta, muttei ole. Täytyy olla vähän huumorintajua itselläkin, ettei mene ihan jäihin tai ota nokkiinsa. Olen leikissä mukana ja vastailen parhaani mukaan.

Jätkät väittelevät vielä hetken siitä, mikä on ”talon erikoinen” ja sitten kokki palaa keittiöön.

Koko ajan tuntuu, että ympärillä tapahtuu jotain. Joku huutelee jollekulle. Asiakkaat tuntevat selvästi henkilökunnan ja päin vastoin. Herja lentää koko ajan. Fiilis on niin mukaansatempaava etten voi lakata hymyilemästä. Olen ollut ravintolassa noin neljä minuuttia, minulla on mahtava fiilis, enkä ole vielä edes maksanut ruokaani. Teen sen nyt. Vaikka ravintolassa on vain muutama asiakas, eikä jonoa, myyjä kysyy nimeäni.

Noin kaksi minuuttia myöhemmin falafel on valmis, ja nimeäni huudetaan. Toinen miekkonen käy hakemassa falafelin ja alkaa syödä. Noin puoli minuuttia myöhemmin kolmas henkilökunnan jäsen, joka puhuu brittiaksentilla ja on enimmäkseen ollut hiljaa, kysyy eikö minunkin nimeni ollut Jonas? Nyökkäilen ja virnuilen. Sananharkka jatkuu ja henkilökunta syyttelee pilke silmäkulmassa toista asiakasta annokseni varastamisesta. Me molemmat hekottelemme, vaikea pidättää naurua.

Minuuttia myöhemmin saan oman falafelini, eikä mene juuri minuuttia kauempaa syödä sitä. Se on aivan mahtavan herkullinen. Henkilökunta jatkaa työntekoa nopeasti mutta juttua ehtii koko ajan heittää.

Vartissa olen saanut tarpeeni tyydytettyä ja teen lähtöä. Vaikka tiskillä on nyt jonoa, keskeytän henkilökunnan työn silti sanoakseni:

”There are few restaurants that manage to make a lasting impression in five minutes. And I hadn’t even ordered my food yet.”

Sitten fist-bumppasin myyjää ja kävelin ravintolasta ulos leveästi hymyillen. Loistava päätös jo muutenkin hyvin menneelle päivälle.

Fiilis tarttuu

Mitä fiilis on? Siitä on varmaan kirjoitettu monta opinnäytetyötä ja väitöskirjaa, mutta kliininen määritelmä ei minua kiinnosta. Enemmän kiinnostaa, mikä sen vaikutus ihmisiin on, ja miten sitä voisi lisätä. Miten fiilis tarttuu?

Varmaa on ainakin se, ettei fiilistä voi ostaa eikä myydä. Sitä ei voi paketoida eikä tuotteistaa. Sitä ei voi monistaa ja jalkauttaa yhdestä porukasta toiseen. Fiilis voi vain tarttua spontaanisti, jos toinen osapuoli vain on valmis vastaanottamaan sen. Fiilistä voi tietoisesti levittää juhlimalla, kun se on positiivinen, ja pidättäytymällä kun se on negatiivinen. En kuitenkaan usko, että fiilistä voi tietoisesti tartuttaa. Se joko tarttuu, tai ei tartu. Me emme voi hallita sitä.

Olen siis mielenkiintoisen haasteen edessä nyt, kun olen markkinoinnin(kin) ammatilainen. Miten fiilistä saa tekstiin? Tästä on paljon esimerkkejä maailmalla. Monet brändit ovat onnistuneet luomaan käsittämättömän fiiliksen esimerkiksi muroihin. Niin, muroihin. Muistan naureskelleeni ja hymyilleeni muropaketille monena aamuna, kun asuin Kampissa ja ostin Rude Healthin muroja Ruohonjuuresta. Murot olivat kyllä hyviä, mutta ostin niitä isosti myös siksi, että tuoteteksteistä ja paketeista välittyi järjettömän hyvä fiilis. Ajattelin, että ostamalla näitä muroja tuen tällaisen fiiliksen leviämistä. Ja uskonkin näin.

Me voimme vaikuttaa ympäröivän maailman fiilikseen monella tapaa joka päivä. Voit vaikuttaa siihen kaupan tiskillä, kummalla puolen tahansa, voit vaikuttaa siihen puhelinmyyjänä tai puhelinmyyjän soittaessa, voit vaikuttaa siihen ladatessasi bussilippua ärrällä. Voit vaikuttaa siihen toimiston kahvihuoneessa ja neukkarissa. Ja voit ostaa sellaisia tuotteita ja palveluita, jotka tukevat sen oikean fiiliksen leviämistä. Ehkä joku päivä meillä kaikilla olisi hyvä fiilis? Cue John Lennon…

Tee päivän hyvä työ. Tunnista hyvä fiilis, kiitä sen levittäjää siitä, ja levitä sitä eteenpäin. Niin minä tein tänään.

P.S. Jos et tunnistanut tarinan ravintolaa, kyseessä on jo varmasti legendaksi muodostunut (en jaksanut googlettaa asiaa) Fafa’s. Kannattaa käydä. Tosi hyvää falafelia.

Artikkelin kuva: ”Nine-Mile-Jamaica” by Jasonbook99Own work. Licensed under CC BY-SA 3.0 via Wikimedia Commons.

Kommenttien RSS-syöte
5 kommenttia
  1. Kirjoitettu 18 syys 2014 klo 20:25 | Ikilinkki

    Mahtava juttu, Jonas! Sepäs se onkin, että fiilistä ei oikein voi ”tehdä”, eikä varsinkaan määrätä. Luulen, että elementtejä siinä ovat ainakin vapaus ja luottamus. Sitt jos ajatellaan vähänkin isompaa organisaatiota, niin rekrytoinneissa pitäisi olla rohkeutta sikäli, että tajuttaisiin että ainoa asia mitä ei voi oikein opettaa kenellekään, on identiteetti, perususkomukset ja asenne. Taitoja, kykyjä ja käyttäytymistä voi opettaa, mutta noita edellisiä on aika vaikea muuttaa. Siksi pitäisi rekrytoinnissa uskaltaa valita asenteen perusteella eikä papereitten. Näinhän ei voida julkishallinnossa erinäisten lakien ja säädösten mukaan tehdä, joten se näkyy fiiliksessä.

    • Kirjoitettu 19 syys 2014 klo 09:10 | Ikilinkki

      Rekrytoinnissa pitäisi mielestäni ottaa huomioon arvot. Kohtaavatko hakijan arvot organisaation arvot?

      Monessa organisaatiossa ei tosin ole hajuakaan, mitä organisaation arvot voisivat olla. Saattaa olla tavoitteita, saattaa olla tarkoituskin, mutta arvot ovat… arvoitus.

      Miten sitten voit järjestelmällisesti tukea viihtyvyyttä työpaikalla? Moni asia voi olla kunnossa, mutta jos arvot ovat ristiriidassa, on vaikeaa olla onnellinen työpaikallaan. Näin ainakin minun tapauksessani. Monet ovat vähemmän sitoutuneita työhönsä, ja hyvä niin. Ei kaikkien tarvitse olla 100% omistautuneita työlleen.

      Mutta meillä on täällä Suomessa kuitenkin aika monta työpaikkaa, jossa omistautuminen ja sitoutuminen voisi olla hieman korkeammalla tasolla. Ja sehän korreloi suoraan työn laatuun, asiakastyytyväisyyteen, ja kaikkien yhteiseen fiilikseen.

      • Nimetön
        Kirjoitettu 19 syys 2014 klo 10:22 | Ikilinkki

        Joo, siis noi käyttämäni sanat identiteetti, perususkomukset ja asenne sisältävät luonnollisestikin arvot. Arvot ja uskomukset, kuten muutkin sanat kantavat monia merkityksiä. Mun mielestä arvot = mikä on tärkeää ja myös, mikä ei ole tärkeää ja uskomukset = mikä on oikein ja mikä on väärin.
        Jos nää on ihmisillä ristiriidassa niin paha olo tulee. Usein näitä ei tiedosteta eikä sitt pystytä käsittelemään. Eikä voi rekrytoinnissakaan silloin ottaa huomioon.

  2. Kirjoitettu 18 syys 2014 klo 20:38 | Ikilinkki

    Täydennän edellistä, on kai siinä jotain joustoa, mutta ei paljon kuitenkaan. Virkavalinnoista ja jopa julkishallinnon palveluntarjoajien valinnoista valitetaan usein. Itse ainakin kammoksuisin tyyppiä, joka tekee virallisen valituksen ja kantelun siitä, että häntä ei valittu. Luulen nimittäin, että siitä ei yhteistyö parane, vaikka edellinen valinta purettaisiin ja kyseinen tyyppi valittaisiin.

    • Kirjoitettu 19 syys 2014 klo 09:15 | Ikilinkki

      Sepäs se. Valittaminen, vaatiminen, piikittelevät jälkiviisaudet yms eivät ole rakentavia suhtautumistapoja. Itsekin kiertäisin tällaiset työnhakijat kaukaa!

      Olen huomannut tosi yksinkertaisen säännön työelämässä: mukavat tyypit saavat töitä. Tämä pätee niin työnhakuun kuin sisäisiin projekteihin, joihin tarvitaan tekijöitä tai vastuuhenkilö. Totta kai vaikuttaa myös se, osaatko tehdä hommia ja osaatko kantaa vastuuta. Mutta mukavia kysytään joka paikkaan. Mukavien kanssa halutaan tehdä töitä. Mukavilta halutaan ostaa palveluita ja mukaville halutaan myydä palveluita.

      Niin työelämässä kuin vapaa-aikana me valitsemme ihmiset, kenen kanssa aikamme vietämme. Jotkut tekevät valintoja aktiivisemmin kuin toiset, jotkut tietoisemmin kuin toiset, mutta kaikki tekevät näitä valintoja.

      Fiilis on merkittävä asia.

Kirjoita kommentti