Skip to content
Sivupoluilla

Sukellusta, Kamputsea ja Angkorin temppelit

Paulin, Aksun ja Jussin lähdön jälkeen päätimme mennä Koh Taolle uudelleen. Halusimme kokeilla sukeltamista ja Koh Taoa oli kehuttu sukeltajien paratiisiksi. Ehdimme vielä huhtikuun aikana käydä Kamputseassakin ihailemassa Khmerien muinaista valtakuntaa eli Angkorin arkeologista puistoa. Tiesimme, että Kamputsea tulisi järkyttämään meitä, mutta emme silti osanneet varautua ihan näin suureen järkytykseen…

Koh Tao, toinen kierros

Ensin palasimme siis Koh Taolle sukeltamista varten. Asuimme seuraavan viikon ajan Captain Nemossa, jota voimme lämpimästi suositella the hostelliksi kun vierailet Koh Taolla. Kyseessä on perheyritys ja omistajat ovat uskomattoman ystävällisiä. He todella haluavat vieraiden viihtyvän ja näkevät paljon vaivaa tämän eteen. Vierailumme aikana he olivat remontoimassa huoneita ja aulaa, joten seuraavan kauden alkuun mennessä (marraskuu->) sen pitäisi olla priimakunnossa! Huoneita siivotaan tiheään, joka päivä saa puhtaat, karheat (kyllä!) pyyhkeet, suihkusta saa lämmintä vettä ja suurella paineella (harvinaisuus Thaimaassa!). Saimme kahden hengen huoneen hieman alennettuun hintaan viikon asumisella – 600฿/yö tuulettimella, jääkaapilla, omalla kylpyhuoneella, vaatekaapilla, televisiolla ja tallelokerolla. Huoneessa oli myös vedenkeitin ja ilmaiset teepussit/pikakahvit. Ja sanoinko jo että palvelu oli upeaa? Omistajat järjestävät myös matkoja ja taksikuljetuksia tarvittaessa. Kaikesta kannattaa kysyä, he kertovat mielellään.

Löysimme Tripadvisorin kautta Master Diversin jolla oli ällistyttävän hyvät arvostelut ja ammattimaisen oloinen toiminta. Päädyimme ilmoittautumaan Open Water Diver -kurssille – 4 päivän kurssille jonka päätteeksi saa todistuksen sukelluskelpoisuudesta 18 metrin syvyisille sukelluksille asti. Tässähän kävi niin että vain toinen meistä kävi kurssin loppuun asti. Mutta elämänpituisen vedenpelon voittaminen oli Tiulle niin suuri saavutus että se oli puolikkaan kurssimaksun arvoinen (Master Divers palautti puolet maksusta)! Tämä 4 päivän kurssi maksaa siis 9000฿ (225€) ja sisältää teoriatunnit, sertifiointikokeen ja 4 opastettua sukellusta. Ei tosin vakuutusta – tämä pitää ilmeisesti aina hankkia itse. Ohjaajamme oli aivan mahtava: ammattimainen, myötätuntoinen, sopeutuvainen ja innokas. Hän osasi vastata kaikkiin kysymyksiimme varmuudella. Koko organisaation toiminta oli luotettavan oloista: varusteista pidetään hyvää huolta, samoin kaikista sukelluslaivalle lähtijöistä. Meininki on rentoa mutta silti vakavaa. Kaikki tehdään tarkasti ja jämptisti. Reissuilla ei ole kiire eikä ketään hoputeta mihinkään. Kaiken kaikkiaan mahtava kokemus. MD on hieman kalliimpi kuin monet muut lafkat, mutta ainakin tietää olevansa hyvissä käsissä.

Onnellinen pari lähdössä sukeltamaan (napsauta suurentaaksesi)

Onnellinen pari lähdössä sukeltamaan (napsauta suurentaaksesi)

Veden alta koralleja löytyikin sitten joka lähtöön. Joidenkin korallien sisällä eli matoja, jotka näyttivät vain värikkään pyrstönsä. Näitä kutsutaankin joulukuusimadoiksi. :D

Veden alta koralleja löytyikin sitten joka lähtöön. Joidenkin korallien sisällä eli matoja, jotka näyttivät vain värikkään pyrstönsä. Näitä kutsutaankin joulukuusimadoiksi. :D

Kurssin jälkeen sain sukelluskortin. Sertifioitu! \o/

Kurssin jälkeen sain sukelluskortin. Sertifioitu! \o/

Viikko kului nopeasti mutta olimmekin tässä vaiheessa lopen kyllästyneita ikuiseen kuumuuteen. Pohjoisessa tuli yöllä viileää ja aamulla oli vielä mukavan haalea ulkoilma, mutta etelässä yölläkin on aina yli 25 astetta eikä hikoilu tunnu loppuvan ikinä. Sähkö on myös todella kallista saarilla joten ilmastoidut huoneet ovat usein kaksi kertaa kalliimpia kuin tuulettimelliset. Olimme varanneet lentoliput viikon Kamputsea-reissua varten joten oli aika suunnata Bangkokiin uudemman kerran.

Phnom Penh

Reissu Bangkokiin ei ollut kovin jännittävä, joskin saimme nauttia muutaman erittäin humalaisen britin örvellyksistä loputtomalta tuntuvan bussimatkan aikana lautalta juna-asemalle. Jouduimme jopa heidän kanssaan samaan junavaunuun mutta he onneksi sammuivat pian junan lähtemisen jälkeen. Saavuimme Bangkokiin aamulla ja lentokone lähti iltapäivällä, joten kävimme vain heittämässä toisen repuistamme ex-kollegani Karin luokse, joka nykyään asuu Bangkokissa.

Laskeuduimme Kamputsean pääkaupunkiin, Phnom Penhiin, saman päivän iltana ilman sen kummempia mutkia. Olimme lukeneet Kamputseassa vallitsevasta korruptiosta ja saimmekin maistaa sitä heti kättelyssä. Kävimme hakemassa viisumimme maahanmuuttotiskiltä ja vaikka kylteissä luki 20$ per henkilö (Kamputseassa käytetään sekaisin USA:n dollareita ja paikallista riel-rahayksikköä), saimme maksaa 25$ tiskillä. Emme lähteneet neuvottelemaan tästä. Totesin vain itsekseni että aika kurja meininki kun ei voi kyltteihinkään luottaa.

Olimme varanneet huoneen Europe Guesthousesta ja he olivat järjestäneet kuljetuksen lentokentältä hostellille. Löysimme kuskin helposti, ja yllätykseksemme hän puhui englantia vielä paremmin kuin turistialueiden thaimaalaiset. Kamputseassa englannin taso osoittautuikin kautta linjan hyväksi. Välittömästi lentokentältä lähdettyämme saimme kokea Phnom Penhin kaoottisen liikenteen. Minähän olin järkyttynyt jo Chiang Maissa liikenteen kaoottisuudesta, mutta se ei ollut mitään verrattuna Phnom Penhiin. Täällä skoottereita oli 9 kulkuneuvoa 10:stä ja kaistoista ei ollut tietoakaan. Liikennevaloja ei ollut juuri missään ja viidakon lait määräsivät etuajo-oikeuden kussakin tilanteessa. Onneksi kuskimme ajoi rennosti ja hillitysti eikä tarvinnut pelätä henkensä edestä koko 45 minuutin matkaa. Maksoimme kyydistä 7$, joka on sovittu hinta akselilla lentokenttä-keskusta.

Liikenne oli sellaista etten ollut varma pitäisikö itkeä vai nauraa

Liikenne oli sellaista etten ollut varma pitäisikö itkeä vai nauraa

Europe Guesthousen omistaja, Sengh, oli yksi mukavimmista ihmisistä joita olemme tällä matkalla tavanneet. Todella hyväntuulinen, innokas ja ystävällinen. Hän kyseli paljon meidän matkastamme ja neuvoi meille ruokapaikkoja ja kuljetusmahdollisuuksia Siem Reapiin. Huoneemme oli kelvollinen joskin hieman tunkkaisen hajuinen. Ainakin meillä oli ilmastointi! Maksoimme yhdestä yöstä 17$, joka vaikutti kohtuulliselta hinnalta kunnes pääsimme Siem Reapiin. Mutta ennen nukkumaanmenoa piti vielä syödä jotain. Päädyimme ottamaan riskin ja menemään kadunkulman avokeittiöön josta saimme tilattua itsellemme paistettua nuudelia ja kananmunaa. Tämä onkin sitten ollut reissumme halvin ateria – 2 hengen nuudelit ja 2 pulloa kokista (tyylikkäistä 50-luvun lasipulloista) maksoi yhteensä 3$. Jätti aika tyytyväiseksi!

Tässä vaiheessa Titiun oikeaan käteen oli alkanut sattua ja se oli hieman turvonnut ja punainen. Oli jo melko myöhä, joten päätimme nukkua yön yli ja katsoa sitä uudestaan aamusella. Aamulla kipu olikin sitten yltynyt ja turvotus oli jo melko suurta. Sengh suositteli meille ranskalaista klinikkaa, jolle menimme saman tien. Ihmettelimme jonotussysteemiä täälläkin jonkin aikaa, ja päädyimme sitten kysymään tiskiltä miten on tarkoitus menetellä. Ilmeisesti saimme jotain erikoiskohtelua koska olimme about ainoat valkoihoiset klinikalla, ja pääsimme melkein heti lääkärin juttusille. Hän totesi että kyseessä on luultavasti allerginen reaktio, mutta ei ollut kovin vakuuttava. Saimme kuitenkin reseptin antihistamiineja ja kortisonivoidetta varten, jotka kävimme hakemassa viereisestä apteekista. Lääkärireissu maksoi vaivaisen 10$ ja lääkkeet saman verran.

Matkalla temppelikaupunkiin

Söimme aamiaista ja lähdimme sitten Siem Reapin minibussia odottelemaan. Pohdimme, että on mukavaa kun ei tarvitse kokea uudelleen Chiang Mai-Pai -tien satoja mutkia ja pahoinvointia kun kuski vetelee mutkat suoriksi maksimivauhtia. Mutta suoralla tiellä oli ihan omat pelkonsa tarjottavana. Kun mutkia ei ollut, kuski piti tallan pohjassa ja ajeli suurimman osan 5 tunnin matkasta 140km/h. Tiet eivät olleet ihan samassa kunnossa kuin Suomen maantiet, vaan 90-luvun Ford Transit tärisi ja heilui jatkuvasti kun kuski ohitti kaikki autot tiellä. Töötti pohjaan vaan ja kaikista ohi, täältä tulee Kamputsean nopein kuski.

Ihminen on kuitenkin ihmeellinen eläin, koska voimme tottua niin moneen asiaan. Olin ns. paskankankeana ensimmäiset kolme tuntia matkasta ja toivoin vain selviäväni hengissä Siem Reapiin asti, mutta taukopysähdyksen jälkeen onnistuin jopa torkahtamaan. Tiu onnistui jopa saamaan videolle, kun kehoni notkui räsynuken tavoin auton täristessä. Aika huvittavaa että ensin pelkäsin henkeni edestä ja tuntia myöhemmin nukuin levollisesti.

Rentoutumiseni oli kuitenkin vain tilapäistä, koska pian torkahtamiseni jälkeen havahdun siihen että kaikki bussissa huutavat, kuski painaa töötin ja jarrun pohjaan ja ohjaa pakun voimakkaasti vasemmalle. Katson sivuikkunasta miten skootterikuski tömähtää rajusti auton kylkeen ja katoaa näkyvistä. Autossa vallitsee hetken aikaa täysi hiljaisuus kun kuskimme pysähtyy tien laitaan ja juoksee takaisin törmäyskohdalle tarkistamaan tilanteen. Helpotuksekseni näin että skootterikuski hoipertelee (mutta siis kävelee) tapahtumapaikalta tien sivuun. Hänellä oli onneksi päässään kunnollinen kypärä eikä sellainen puolikas munankuori (tai ei kypärää lainkaan) jota Aasiassa enimmäkseen näkee.

Puoli kylää tuli ihmettelemään onnettomuutta. Onneksi ei käynyt pahemmin!

Puoli kylää tuli ihmettelemään onnettomuutta. Onneksi ei käynyt pahemmin!

Jouduimme tähän kolariin keskellä erästä kylää, ja paikalle kerääntyi muutamassa minuutissa toistasataa ihmistä ihmettelemään tilannetta. Huomasimme että meneillään oli ilmeisesti häät (varmasti ikimuistoiset) ja taustalla kuului vierasta Khmer-messulaulua (eng. chant), joka taukosi vain hetkeksi ja jatkui pian uudelleen. Odotimme noin 45 minuuttia kunnes poliisi saapui paikalle ja arvioi tilanteen. Ilmeisesti kuskimme maksoi kolarin uhrille jotain vahingonkorvauksia skootterin rikkoutumisesta ja jatkoimme matkaa. Oman automme kylkeen tuli pitkä, joskaan ei kovin syvä lommo. Ajattelin että kolari varmaan antaa kuskille ahaa-elämyksen ja saa hänet ajamaan hieman levollisemmin loppumatkan. Mitä vielä, parin minuutin päästä kuljimme taas talla pohjassa eteenpäin, tällä kertaa pimeässä. Ihanaa! Pääsimme kuitenkin perille Siem Reapiin ilman uusia välikohtauksia. Otimme tuk-tukin ho(s)tellillemme, ja huomasimme varanneemme puolivahingossa hieman tyylikkäämmän lukaalin.

Siem Reap

Huone oli matkamme toiseksi hienoin (jäi vain hieman kakkoseksi Pain Huan Saranille) ja koko rakennus ja piha hienossa kunnossa. Silti maksoimme vain 17$/yö, eli saman verran kuin Phnom Penhissä tai Koh Taolla. Tosin nyt meillä oli valtava sänky, paljon tilaa, kokonaan kaakeloitu kylpyhuone, jääkaappi, ilmastointi, 32″ taulutelkkari, ja talo tarjosi kaksi pulloa vettä joka päivä, samaten saippuat ja shampoot. Alakerrasta sai pikakahvia ja teetä milloin tahansa ja heillä oli jopa huonepalvelu. Jääkaapissa oli juomia (siis minibaaripalvelu) ja perinteistä Khmer-hierontaa olisi saanut oman huoneen rauhassa 8$/tunti. Uskomaton hinta-laatusuhde kaiken kaikkiaan, ja he olivat vieläpä rakentamassa pihalle uima-allasta. Voimme todella suositella Siem Reap Garden Inniä, jos haluaa hieman luksusta matkaansa. Siellä ei tosin ollut kuin yksi vieras meidän lisäksemme, joten jos haluaa sosialisoida niin kyseinen hotelli ei ole paras valinta. Siem Reapissa on monia halvempiakin paikkoja joihin reppureissaajat enemmänkin hakeutuvat. Me olimme vain niin lopen uupuneita Aasian kaoottisuuteen että halusimme varmasti mukavan ja turvallisen paikan Siem Reapin reissuamme varten. Toiveemme toteutui. :)

Olimme ilmeisesti vielä väsyneempiä kuin tajusimme koska kävimme vain muutamalla seikkailulla ja muuten pysyttelimme visusti mukavassa hotellihuoneessamme. Ehdimme kuitenkin kolmen päivän aikana käydä kerran Angkorin arkeologisessa puistossa, ratsastamassa ja katsomassa perinteistä Khmer-esitystä illallisen kera. Ensin piti kuitenkin käydä lääkärissä uudemman kerran tarkistamassa Tiun käden kunto, koska se ei juuri ollut parantunut ensimmäisen lääkärikäynnin jälkeen. Pitkällisen tutkimisen jälkeen päädyimme käymään klinikalla, jonka nimeä en valitettavasti muista. Siellä oleva lääkäri oli nimittäin paljon asiantuntevampi ja osasi lyhyen haastattelun jälkeen vahvistaa että kyseessä on varmasti allerginen reaktio. Se näkyi ensin toisessa kädessä siksi, että sormenpäissä on tiheimmin verisuonia ja veri kiertää ensin kehon toisen puoliskon. Ilman lääkettä reaktio olisi siis saattanut levitä toiseen käteen ja käsivarsia pitkin ylöspäin. Mutta vahvistuksen jälkeen Tiu sai antihistamiinipiikin ja reseptin Zyrteciä varten. Käden kunto oli jo samana päivänä parempi ja parissa viikossa oireet olivat kadonneet. Emme tosin vieläkään tiedä, mikä reaktion olisi voinut aiheuttaa – Tiulla ei nimittäin (tietääksemme) ole mitään allergioita!

Kävimme siis ensimmäisenä iltana katsomassa perinteistä Khmer-näytelmää/showta. Esitys kesti noin tunnin ja kuvasi nähtävästi klassista nuoruusrakkautta ja sitä ympäröiviä rituaaleja. Puvut olivat kauniita, musiikki hienoa ja tanssijat/näyttelijät ihastuttavia – nuoria mutta vilpittömiä. Ruoka tarjottiin buffet-muodossa ja valinnanvaraa oli hurjasti. Maistelimme kaikenlaista, mutta ruoka oli enimmäkseen haaleaa ja siksi hieman mautonta. Illallinen ja show maksoi 10$/henkilö, oluineen 15$/henkilö. Ei paha hinta buffetista ja esityksestä siis.

Perinteinen Khmer-näytelmä

Perinteinen Khmer-näytelmä

Angkorin arkeologinen puisto

Seuraavana aamuna lähdimme käymään temppeleillä. Olimme sopineet temppelikierroksen sen kuskin kanssa, joka toi meidät hotellille saavuttuamme Siem Reapiin. Tämä harmitti koska hotellin oma kuski oli todella ystävällinen ja innokas viemään meitä eri paikkoihin. Saimme kyllä päiväajelun halvalla – 12$ koko päivästä. Kuskimme oli kuitenkin hieman kieroa ja huonotuulista sorttia. Hän halusi viedä meitä useampiin paikkoihin (luultavasti tipin toivossa) mutta vaikka kuinka kieltäydyimme niin aina hän jaksoi tarjota lisää kokemuksia. Ei vain energia riittänyt. Ehdimme kuitenkin kierrellä temppeleitä noin 6 tuntia ja näimme kolme paikkaa. Angkor Thomissa kävimme katsomassa Bayonia, sen jälkeen kiersimme Ta Phromin raunioita ja viimeiseksi kävimme ihailemassa lähes tyhjää(!) Angkor Watia omassa rauhassa. Ainoastaan yksi kerjäläispoika seuraili meitä kuin haamu konsanaan, hokien samaa lausetta ”Give one dollar for go school…” Hieman karmivaa.

Temppeleitä ja raunioita on turha kuvata sen tarkemmin koska niistä voi lukea loputtomasti netissä ja meidänkin kuvamme puhuvat puolestaan. Tässä siis päivämme arkeologisessa puistossa kuvina.

Angkor Thomin "vaatimaton" sisäänkäynti

Angkor Thomin "vaatimaton" sisäänkäynti

Bayonin temppelin pienempi joskin silti vaikuttava sisäänkäynti

Bayonin temppelin pienempi joskin silti vaikuttava sisäänkäynti

Raunioissa oli upeita, yksityiskohtaisia kaiverruksia. Tuhansittain.

Raunioissa oli upeita, yksityiskohtaisia kaiverruksia. Tuhansittain.

Yksi lukuisista apsaroista ("taivaallisista neidoista") Bayonin temppelissä

Yksi lukuisista apsaroista ("taivaallisista neidoista") Bayonin temppelissä

Tiu massiivisten raunioiden varjossa

Tiu massiivisten raunioiden varjossa

Ta Phromin raunioissa muureja ahmivia puita oli kaikkialla. Nom nom.

Ta Phromin raunioissa muureja ahmivia puita oli kaikkialla. Nom nom.

Raunioita aamupalaksi syövät puut olivat kuin vieraalta planeetalta. (Löydä kuvasta Jonas)

Raunioita aamupalaksi syövät puut olivat kuin vieraalta planeetalta. (Löydä kuvasta Jonas)

Angkor Watista täytyy sen verran sanoa, että saimme ihailla temppeliä lähestulkoon yksin. Tämä on hämmästyttävää koska kyseessä on ehkä suosituin temppeli koko puistossa. Saimme olla pitkiä aikoja vailla mitään seuraa, ihaillen tätä muinaisjäännettä pelkässä tuulen huminassa. Se antoi tälle temppelille ihan omanlaisensa viehätyksen.

Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä: Valtava, majesteettinen, tajuntaa uhmaava Angkor Wat

Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä: Valtava, majesteettinen, tajuntaa uhmaava Angkor Wat

Ensikosketus ratsastamiseen

Viimeisenä päivänä kävimme ratsastamassa. Tätä kumpikaan ei ollut tehnyt muuten kuin joillakin sirkushevosilla pienempänä. Saimme täysin aloittelijoina helpot, rauhalliset hevoset jotka eivät juuri välittäneet meidän hermostumisestamme. Saimme oppaan joka vei meidät kahden tunnin kierrokselle Siem Reapia ympäröivälle maanviljelysalueelle. Hevosemme seurasivat oppaan hevosta keskimäärin melko hyvin. Sanon keskimäärin, koska Tiun hevonen seurasi orjallisesti eikä niskuroinut ollenkaan. Minun hevoseni sen sijaan oli laiska ja itsepäinen, joten se hidasteli ja yritti vähän väliä pysähtyä syömään. Jouduin suostuttelemaan sitä melko lailla nykimällä suitsista ja napauttamalla oksalla takapuoleen. Kyllä se sitten aina lähti liikkeelle mutta lihakseni olivat kyllä seuraavana päivänä täysin jauhelihaa. Kummatkin saimme sisäreitemme kipeäksi (ylläri) mutta minulla oli lisäksi selkä ja hartiat kipeinä.

Maisemat olivat upeita ja pääsimme kokeilemaan ravia useamman kerran ja laukkaa pariin otteeseen. Emme kuitenkaan pystyneet ylläpitämään laukkaa muutamia sekunteja pidempiä aikoja, ja varsinkin minun hevoseni halusi lopettaa laukan heti kun siihen löytyi sopiva tekosyy. Onneksi menimme heti aamusta, koska vaikka lähdimme aamukahdeksan aikaan liikkeelle, kymmeneen mennessä oli todella kuuma ja olisimme varmasti palaneet auringossa pian. Emme ottaneet valokuvia tästä ollenkaan mutta muutama videopätkä saatiin. Sisällytämme tämän sitten tulevaan musiikkivideoomme. ;) Me kummatkin totesimme, että tätä pitää jakaa. Haluamme opetella ratsastamaan sen verran hyvin että voisimme käydä päivän ratsastusretkillä jossain.

Paluu Bangkokiin ja suomalaisten syleily

Kolmen päivän turisteilun jälkeen olimme hyvin onnellisia – olimme nimittäin vihdoin lähdössä pois kuumasta Aasiasta Australian viileään talveen. Odotimme myös sitä, että kaikkien kanssa olisi helppo kommunikoida koska kaikki puhuvat englantia. Hintoihin ja myyjiin voi luottaa. Tiet ovat hyvässä kunnossa. Ilma on puhdasta. Kadut ja pihat ovat siistejä. Turvallisuus otetaan vakavasti. Ja käytös ja kulttuuri yleisesti on hieman tutumpaa kuin Aasiassa.

Palasimme Bangkokiin Phnom Penhin kautta mutta tällä kertaa olimme fiksumpia ja varasimme paikat isosta bussista minibussin sijaan. Isot bussit eivät juuri voi ajaa 100km/h nopeampaa vauhtia ja isommassa kulkuneuvossa potentiaaliset kolarit jännittävät hieman vähemmän. Matka oli oikein rentouttava, joskin meille ei jäänyt kauheasti aikaa nauttia Phnom Penhistä – pääsimme lentokentälle vasta tuntia ennen check-inin sulkeutumista.

Bangkokiin päästyämme menimme Skytrainilla Karin (ex-kollegani) luokse yhdeksi yöksi. He olivat luvanneet tarjota meille yöpaikan koska Sydneyn-lentomme lähtisi vasta seuraavana iltana. Vierailu osoittautui aivan mahtavaksi! Saimme suomenkielistä juttuseuraa, hyvää suomalaista ruokaa ja pääsimme nauttimaan heidän kattoterassistaan, josta pari makostelukuvaa alla. Käsittämättömät näkymät. Aivan mahtava kiitos Karille, Sarille ja Veeralle! Toivottavasti Thaimaa kohtelee teitä hyvin jatkossakin. :)

Isäntämme ja emäntämme upea kattoterassi Bangkokissa

Isäntämme ja emäntämme upea kattoterassi Bangkokissa

Kyllä, 22. kerroksen katolla oli oikea ruohomatto

Kyllä, 22. kerroksen katolla oli oikea ruohomatto

Näkymä Bangkokiin oli hulppea

Näkymä Bangkokiin oli hulppea

Lentokoneen noustessa Bangkokista mietimme, mitä olimme kokeneet viimeisten kolmen kuukauden aikana. Vasta neljäsosa matkasta kuljettu. Ja silti jo niin paljon. Mutta ajatus, että viime kuukausien kokemukset ovat vielä kolminkertaisesti edessä, oli kutkuttava. Mitä kaikkea matkalla olisikaan vielä annettavana? Seuraavat kolme kuukautta viettäisimme Australiassa, seuraavan kuukauden Uudessa-Seelannissa ja sen jälkeen melkein puoli vuotta ameriikoissa.

Tajusimme jälleen kerran, että olemme elämämme matkalla.

Kommenttien RSS-syöte
Yksi kommentti
  1. Kari
    Kirjoitettu 27 touko 2012 klo 21:09 | Ikilinkki

    Kiitoksia vain itsellenne, voimia tuleviin haasteisiin

Kirjoita kommentti