Skip to content
Sivupoluilla

Kiipeilyvarusteet mukaan maailmanympärimatkalle?

Monta viikkoa tuskailimme päätöksen kanssa: pitäisikö meidän ottaa kiipeilyvarusteet mukaan maailmanympärimatkalle vai ei? Taistelu käytiin kahden ääripään välillä: Rakastammeko enemmän kiipeilyä vai kevyitä rinkkojamme?  Ja lopulta huudahdimme: Apua! Mikä neuvoksi?

Otetaanpa hieman takapakkia ensin. Alkuperäinen suunnitelma oli tämä: lähdetään matkaan valjaiden ja kenkien kera, jotka meillä oli omasta takaa vuoden sisäkiipeilyn kautta. Vuokrataan puuttuvat tavarat, kokeillaan ulkokiipeilyä ja katsotaan miltä se tuntuu. Joka tapauksessa, kun siirrymme kolmen kuukauden jälkeen Thaimaasta Australiaan, vaihdetaan kiipeilykamat vaelluskamoihin (telttoineen kaikkineen) kun Tiun veljet tulevat käymään Thaimaassa. Tiukka suunnitelma! Reput oli mitoitettu juuri tämän mukaan: 50 litran rinkka ja 32 litran reppu riittäisivät joko kiipeily- tai vaelluskamoille muttei kummillekin.

Oliko ulkokiipeily siistiä? No oli! (Ainakin Crazy Horse Buttressilla Chiang Main lähellä. Chiang Daossa ei ollut ihan niin hauskaa.)

Oliko ulkokiipeily siistiä? No oli! (Ainakin Crazy Horse Buttressilla Chiang Main lähellä. Chiang Daossa ei ollut ihan niin hauskaa.)

Mutta sitten kävikin ylläri: ulkokiipeily oli pirun hienoa. Tätähän voisi tehdä enemmänkin. Saatiin jopa hyvälaatuinen köysi halvalla eräältä amerikkalaiselta, joka ei halunnut raahata omaa köyttään kotimaahan enää. Sitten tarttisi enää jatkot. Mutta niidenhän pitäisi olla mahdollisimman kevyet, kun kamat muutenkin painavat ihan tarpeeksi. Valjaatkin olivat yhtäkkiä aika painavan tuntuiset kun pohdiskeli niiden kantamista mukana seuraavat 10 kuukautta. Jaa, netistä löytyisi kyllä kevyitä valjaita. Mutta siltikin tila olisi ongelma. Ei, kyllä tässä nyt täytyisi sitten vaihtaa tuo 32-litrainen reppu 60-litraiseen rinkkaan jotta saadaan kaikki kamat mukaan… Hetkinen. Mitä me oikein teemme? Tämän piti olla ultralight-matkailua. Ei painavaa taakkaa. Ei isoja rinkkoja. Helppo siirtyä paikasta toiseen. Homma alkoikin kääntyä päälaelleen.

Keskustelimme asiasta pitkään. Ja sitten uudelleen. Päätimme jo lähteä kaikkine kamoinemme liikenteeseen, ja sitten tulimme katumapäälle. Olimme jo julistaneet kavereillemme Facebookissa, että matkastamme tulee kiipeilypainotteinen. Tilaamme varusteet ja lähdemme kiipeilemään täysillä! Mutta kummankin sydämessä oli varjo: mitä jos en nautikaan kiipeilystä ihan niin paljoa, että olen valmis omistamaan tämän uniikin maailmanympärysmatkan sille? Enkö voi palata kiipeilyyn myöhemmin uudelleen? Jos kiipeily oikeasti on minulle niin tärkeää, enkö silloin voi palata siihen ihan milloin tahansa? Miksi juuri nyt?

Tiu oli oikeasti jo painamassa ”Tilaa”-nappia kun hän kysyi minulta että olemmeko nyt varmoja että haluamme tehdä tämän. Sitoutua kiipeilyyn vuodeksi. Käyttää lisää rahaa varusteisiin. Vaihtaa varusteita kesken matkan. Rupesimme keskustelemaan asiasta ja saimme alle tunnissa ratkaisun aikaiseksi. Alla keskustelumme lopputulos:

Matkustus kiipeillen  Matkustus ilman kiipeilyä
  • Saamme kiipeillä sydämemme kyllyydestä
  • Saamme jatkuvaa hyvää liikuntaa
  • Näemme upeita maisemia kiipeilyn kautta
  • + Matkaa on helppo suunnitella koska lähtökohtaisesti etsimme kiipeilykohteita
  • + Matkustaminen on varmasti halvempaa koska kiipeily mahdollistaa yhdessä paikassa olemisen pidemmän aikaa
  • + Kiipeilyverkosto on tiheä: on helppo saada kavereita, suosituksia, neuvoja, varusteita lainaan ym.
  • Vaellus on oikeasti todella tärkeä osa tätä matkaa. Sitä emme jätä pois mistään hinnasta. Eli joutuisimme kantamaan sekä kiipeily- että vaelluskamoja mukana vuoden.
  • Koska matkustaminen pyörisi kiipeilyn ympärillä, kokisimme paljon vähemmän muita asioita. Sivuuttaisimme varmasti monta muuta kokemusta, koska ”eihän me näitä varusteita turhaan kanneta mukana!” Kokisimme painetta kiipeillä runsaasti jotta kamojen kantaminen on oikeutettua.
  • Uusien valjaiden, jatkojen ja uuden repun tilaus maksaisi sievoisen summan ja sisältäisi myös aimo määrän säätöä jotta saamme ne käsiimme (ne kun pitää kaikki tilata jenkeistä eri kaupoista ja lähettää edelleen Australiaan kaverien kautta jotta varusteet saisi kohtuulliseen hintaan).
  • Jos kuitenkin haluamme kiipeillä, vuokraaminen on sairaan kallista
  • Törmäämme varmasti moniin kiipeilypaikkoihin jotka räjäyttäisivät tajunnan hienoudellaan, ja sitten ottaa pattiin kun ei ole varusteita. Toisaalta…
  • + …Voimme silti kirjoittaa upeiden kiipeilypaikkojen nimet ja sijainnit muistiin, jotta voimme palata niihin myöhemmin eksklusiivisella kiipeilyreissulla. Sitten meillä on jo valmiita paikkoja ja kontakteja, joiden pohjalta suunnitella täysin kiipeilylle omistettu matka.
  • + Säästämme useamman kilon kantamuksissamme
  • Säästämme useamman euron koska ei tarvitse ostaa puuttuvia varusteita
  • + Selviämme nykyisillä (täydellisen tuntuisilla) repuillamme
  • + Ei tarvitse säätää varusteiden hankinnan kanssa
  • + Voimme keskittyä täysin palkein vaeltamiseen eikä tarvitse kokea syyllisyyttä kiipeilykamojen käyttämättömyydestä
  • + Kun käymme vaeltamassa, kiipeilykamoja ei tarvitse erikseen jättää jonnekin säilytykseen vaelluksen ajaksi
  • + Voimme suunnitella matkamme vapaammin ja mennä jonnekin hetken mielijohteesta – matkaa ei tarvitse suunnitella täysin kiipeilyn varaan
  • + Voimme silti käydä boulderoimassa sellaisten kanssa, jotka voivat jakaa pädinsä meidän kanssamme – tarvitsemme vain kengät
  • + Voimme silti kokeilla Deep Water Soloa, koska siihen saa yleensä joka tapauksessa vuokrakengät

Eli päätimme mennä alkuperäisen suunnitelman mukaan ja jättää (päätoimisen) kiipeilyn pois matkastamme. Tämä osoittautui jo seuraavan viikon aikana hyväksi päätökseksi, koska olo parani joka päivä päätöksen jälkeen. Lopullinen piste i:n päälle tuli kun kävimme täällä tapaamamme Antin kanssa kiipeilemässä parin päivän ajan Chiang Daossa, tajusin etten nauti kiipeilystä niin paljon että olisin valmis ”mihin tahansa olosuhteisiin” päästäkseni seinälle. Tuli vielä suurempi helpotus siitä, etten sitoutunut 100% kiipeilyyn tällä matkalla.

Riskinä oli kuitenkin se, että tapan intoni kiipeilyyn ja siitä tuleekin pakkopullaa. Ajatus pelottaa, koska kiipeily on ensimmäinen liikuntaharrastus koko elämäni aikana jota olen jaksanut innokkaasti tehdä 3 kertaa viikossa vuoden ajan. Haluan, että kiipeily jatkuu leikkinä. Haluan, että se jatkuu vapaaehtoisena. Haluan, että vaikka pitäisin vuoden tauon, menen täynnä intoa takaisin seinälle! Kuten hyvän ystävyyden, myös intohimoisen harrastuksen täytyy pystyä kestämään pitkätkin tauot. Suhde ei ajan mittaan huonone, jos sille on todellinen perusta.

Saimme lisäksi Chiang Daossa tietää, että ostamamme köysi alkoi vedellä viimeisiään. Eli sekin olisi pitänyt pian vaihtaa uuteen – vielä lisää rahanmenoa.

Joten lopulta päädyimme heivaamaan kiipeilykamat. Kiipeily tulevaisuudessa: Kyllä. Mutta tällä matkalla: Ei.

Toivottavasti meidän tarinamme auttaa sinuakin tekemään oikean päätöksen kiipeilykamojen suhteen. Seuraa sydäntäsi.

Kirjoita kommentti