Skip to content
Sivupoluilla

Chiang Mai ja kukkafestivaalit

Saavuimme torstaina Chiang Maihin uuvuttavan 24 tunnin matkan jälkeen noin keskiyön aikaan. Stressitasoa nosti entisestään se, ettemme ollut saaneet varmaa vastausta siitä hostellista johon olimme matkalla, joten jännitimme sitä onko heillä meille huonetta vai ei, ja jos on niin minkätasoinen huone. 

Ensimmäinen vuorokausi

Hostellimme Na Inn ei onneksi pettänyt. Heillä sattui olemaan kaksi huonetta vapaana joista toisen varasimme kahdeksi yöksi. Huone oli todella tilava ja meillä oli ilmastointi ja oma wc. Erilliset sängyt olivat oikeastaan ainoa miinus, mutta aina pari yötä erillään menee. :)

Täytyy huomauttaa että kunnolla juokseva ja lämpösäätöä noudattava vesi oli erittäin tervetullut asia Lontoon kokemuksen jälkeen. Siellähän on siis todella epäluotettava vedenpaine ja kylmää ja lämmintä vettä säädetään erillisistä hanoista, joka yleensä aiheuttaa lukuisia ärräpäitä kun vesi on aina liian kylmää tai kuumaa. Juuri kun sen on saanut oikean lämpöiseksi niin paineet lähtevät ja lämpötila muuttuu hieman. Outoa että Thaimaan kaltaisessa ”takapajulassa” on parempi suihkukokemus kuin Lontoossa. :D

Kaksi väsynyttä matkustajaa

Kaksi väsynyttä matkustajaa. Vuorokautemme oli 37 tunnin pituinen ja nukuimme 24 tunnin matkan aikana vain 4 tuntia. Näitä kuvia voi muuten klikkailla isommaksi.

Olimme todella uupuneita joten päätimme, ettemme tee mitään ensimmäisenä päivänä. Perjantai meni huoneessa lepäillessä, joskin kävimme syömässä ulkona pari kertaa. Löysimme muutaman minuutin kävelymatkan päästä pienen ravintola-alueen josta sai kaikennäköistä ruokaa, ja hintataso oli varsin kohtuullinen. Vielä ei tietysti voi verrata muuhun kuin Lontooseen, ja kaikkihan on halpaa siihen nähden. ;)

Kukkafestivaalit

Lauantaina lähdimme aamiaisen jälkeen tallailemaan vanhan kaupungin eteläosaan jossa kukkafestivaalin paraati liikkui. Paraati oli todella pitkä – seurasimme sitä yli tunnin eikä se ollut vieläkään ohittanut meitä kokonaan. Paraati oli täynnä hienoutta: siinä oli useampi marssiva orkesteri, kukkaistyttöjä (joista osa osallistui myöhemmin illalla Miss Kukkaistyttö -kisaan), kansallisasuja ja muita univormuja ja käsittämättömiä kukkarakennelmia isoilla liikkuvilla lavoilla. Rakennelmia ei voi sanoin kuvailla joten antaa alla olevien kuvien puhua puolestaan.

Yksi kukkalavoista ja yksi missikisan kandidaatti

Yksi kukkalavoista ja yksi missikisan kandidaatti

Paraatimarssijoita

Paraatissa oli paljon erilaisia ryhmiä: tanssijoita, orkestereita, taistelijoita ja muita marssijoita. Puvutkin olivat kaikkea maan ja taivaan väliltä!

Kukka-asetelma

Yksi sadoista kukka-asetelmista lavoilla. Yksityiskohtaisuuden taso oli huimaava.

Kukkalohikäärmeitä

Kukkalohikäärmeitä. Kukat eivät olleet kuihtuneet joten lavat oli täytynyt rakentaa parissa päivässä. Käsittämätöntä!

Lohikäärmeen pää lähempää

Lohikäärmeen pää lähempää

Kukkaveistoksia

Kukkia oli jopa veistetty vihanneksista. Montakohan työtuntia yhden lavan tekemiseen oli mennyt?

Vetäydyimme siestalle paraatituijottelun jälkeen koska kuumuus muuttui sietämättömäksi keskipäivällä. Ehdottomasti mukavin aika päivästä on aamu klo 7 ja 11 välillä, kun aurinko vasta nousee. Lämpötila on aamulla miellyttävä 17-18 astetta ja nousee iltapäivään mennessä 28-30 asteeseen. Klo 17 jälkeen on taas miellyttävää kun aurinko lähestyy horisonttia ja auringonlaskun (noin klo 18) jälkeen pystyy hyvin liikkumaan saamatta lämpöhalvausta. Illalla tosin kadut ovat täynnä pakokaasuja kun kadut ovat pieniä ja liikennettä paljon. Lisäksi Chiang Mai on laaksossa joten pakokaasut jäävät loukkuun. Näistä syistä aamu on parasta aikaa kävelylle, tutkimiselle ja mille tahansa liikunnalle, kuten kiipeilylle.

Kiipeilyä emme muuten ole vielä ehtineet tehdä kun lähimpäänkin kiipeilypaikkaan on vähän matkaa. Kun palaamme Chiang Raista, koitamme päästä testailemaan paikallisia kallioita kaveriporukan kanssa. Täällä on rutkasti muitakin kiipeilijöitä ja osa on jättänyt yhteystietonsa erääseen kiipeilyvarusteliikkeeseen.

Illalla menimme vielä uudelleen katsomaan festivaalielämää kaupungin puutarhaan, jonka ympärille oli pystytetty myös tori. Kaikki kukkalavat olivat siellä rivissä jotta niitä pääsi ihailemaan sydämensä kyllyydestä. Torilla myytiin kukkia, ruokaa, vaatteita, käsitöitä, leluja, musiikkia ja elokuvia… melkein mitä vaan. Yllättäen täällä on paljon enemmän Thaimaalaisia turisteja kuin ulkomaisia – siis moninkertaisesti enemmän. Mukaan tarttui minulle uusi t-paita ja lisäksi kotimatkalla uusi olkakassi. Vielä tarvitaan pitkät housut (vaatimus esim. temppeleitä varten) ja lipokkaat (fivefingersit on hankala ottaa pois jaloista jatkuvasti ja ne hiostavat) niin näillä pitäisi pärjätä Australiaan asti. :)

Sunnuntai ja yllättävät univaikeudet

Kahtena viime yönä olen herännyt noin klo 2 aamuyöllä. Ensimmäisen laitoin kyllä jetlagin piikkiin. En saanut unta enää loppuyönä vaan hengailin sitten koneella aamuseitsemään astu kunnes Tiu heräsi. Toisena yönä aloin jo ihmetellä että mitäs se tällainen on. En ole ikinä aikaisemmin heräillyt keskellä yötä siten etten saisi unta uudelleen. En ole vielä mitenkään huolissani mutta ihmetyttää tällainen. En ole tottunut univaikeuksiin vaan olen aina nukahtanut välittömästi ja herännyt sitten aamulla kellonsoittiin tai noin 9h unien jälkeen. Kylläkin juuri luin eräästä cracked.comin artikkelista että keskellä yötä herääminen ja tunnin-parin valvominen on täysin luonnollista, vain muuttunut kummalliseksi tässä ainaisen keinovalaistuksen ja kellon orjien kulttuurissa. Kiinnostaa nähdä jatkuuko tämä trendi. Jos jatkuu niin pitää sitten keksiä jotain kehittävää tekemistä tälle valveillaoloajalle. :)

Odottelemme nyt Chiang Main bussiasemalla Chiang Raihin lähtevää bussia. Menemme tapaamaan paria ystävää Majatalosta jotka ovat siellä lomailemassa. Saa nähdä mikä meitä siellä odottaa!

Kirjoita kommentti