Skip to content
Sivupoluilla

Ainii, sit meidän pitäis vielä…

Nyt joku roti. Mistä tätä tekemistä oikein tulee? 19 päivää matkan alkuun jäljellä ja tuntuu että viimeiset 3kk ovat menneet yhdestä jännäkakasta toiseen. Itsehän aloitin tavarasta eroon hankkiutumisen jo vuosi sitten ja varusteetkin olivat kaapissa reippaasti ennen deadlineja. Olin jotenkin kuvitellut että loppumetreillä asiat ovat jo niin pulkassa ettei tarvitse kuin laittaa kamat kassiin ja suunnata lippalakki vinossa kohti lentokenttää.

Huomatkaa muuten Herra Prokrastinaation monta kilometriä pidempi puoli;)

Olinpas naiivi. ”One does not simply leave one’s life and fly around the world.”

Laitoimme 6kk sitten GRANDE TODO-listan jääkaapin oveen ja olemme sitä päivitelleet sitä mukaa kun asioita on tullut tehtyä. Lista on käynyt läpi lukuisat iteraatiot tässä vaiheessa koska aina parin viikon välein on tullut ”Ainii, sit meidän pitäis vielä…” -hetki ja listaan on lisätty yhä uusia kohtia. Aina välillä on pitänyt kirjoittaa kaikki uudelleen jotta se ei olisi yksi iso sotku. Tahti on vain kiihtynyt mitä lähemmäksi h-hetkeä pääsemme.

Kotikoti

Ensimmäinen iteraatio tuli vastaan kun päätimme remontoida isäni majatalosta yhden vierashuoneen kuntoon. Olimme suunnitelleet jättävämme matkakassasta hiukan varaksi kotiinpaluuta varten. Mutta koska kodittomana kuitenkin palaisimme majatalon ovelle kolkuttelemaan, päätimme, että remontoimalla sieltä huoneen johon on mukava palata, autamme itsemme lisäksi myös majataloa ja sen vieraita.

Ja näin GRANDE TODO:hon lisättiin kaksisataayksi remonttiaiheista nakkia.

”Ainii, sit meidän pitäis käydä K-raudasta katsomassa niitä laminaattialeja kun näin mainoksen…”
”Ainii, sit meidän pitäis tarkistaa isältä ne huoneen mitat…”
”Ainii, sit pitäis muistaa varata se paku…”
”Ainii, mitkäs kaikki näistä tavaroista meneekään majataloon nyt eikä myöhemmin…”
”Ainii, se päiväpeitto joka ostettiin oli väärän kokoinen – se pitäisi ehtiä palauttaa ennen kuin…”

Vaikka remonttiviikonloppu olikin maailman rankin, oli se myös vuoden hauskin. On hämmentävää kuinka paljon kourallinen ihmisiä voi saada aikaiseksi kun suunnittelu on tehty hyvin ja jaksamista riittää. Palaute majatalon vierailtakin on ollut positiivista ja itse olen ainakin kädenjäljestä kovin ylpeä. Remonttihuolet ja sisustussuunnittelu toivat myös mukavasti lepoa matka-ajatuksista.

Joulu se tulla jolkottaa

Toinen iteraatio tulikin sitten heti remontin jälkeen kun yhtäkkiä joulu olikin jo ovella.

”Ainii, se X:n lahja tarvitsisikin tätä kangasta…”
”Ainii, mitäs me suunniteltiin y:lle ja z:lle…”
”Fuk, tässä olikin paljon enemmän duunia kuin aluksi olin ajatellut…”
”Krääh, onpas kallista!”
”Niin joo, mun piti käydä siellä Camussa vielä…”
”Äääh! Olisin halunnut tehdä sen joulukortin valmiiksi ja lähettää kaikille!”

Sitä sitten lohduteltiin itseämme että välipäivinä ainakin kerkeää saamaan vaikka mitä aikaiseksi. Ei. Mikään ei ollut auki silloin kun piti ja kun myrsky vei sähkötkin kodista niin luovutimme ja annoimme ruoansulatuksen viedä viikon kestäville päiväunille.

Uusi vuosi ja uusi paniikki

Vuosi sitten vaihtui. Katsoimme kalenteria ja laskimme että edessä oli enää yksi aikuisten oikea työviikko, muita ei lasketa koska loppiainen ja vikalla viikolla tapahtuvat läksiäiset vievät viikosta niin paljon pois ettei niitä voi todellisiksi viikoiksi laskea. Sitten eteen iskivätkin todelliset mikro- ja makromanageroinnin haasteet;

”Ainii, ne Thaimaan viisumit…”
”Mitä hittoa, eihän näissä viisumiasioissa ole mitään järkeä!”
”Ainii, ne vakuutukset ja hammaslääkäri piti varata…”
”Mites se kansainvälinen ajokortti?”
”Hitto, olisin halunnut piirtää ton yhden piirustuksen valmiiksi ennen lähtöä.”
”Äh, olin täysin unohtanut sen peilin! Mihin me se tungetaan!”
”Pitää muuten testata noita makuualustoja ja uutta viltuketta parin päivän jälkeen…”
”Mites osoitteenmuutokset? Mihin sä aiot laittaa sun kirjat?”
”Niin joo, se uus verokortti piti tilata!”
”Ja nää isoimmat tavarat pitää vielä laittaa myyntiin! Huh, tässähän loppuu aika!”
”Äh, noi yhdet kuulokkeet pitää vielä korjauttaa kun on vielä takuuta jäljellä.”
”Kotikodista muuten puuttui vielä se yksi rautalankateos ja vieraskirjan esittelyteksti”
”Pitääpä muistaa ottaa vintiltä vielä se puutavaralaatikko mukaan majataloon”
”Mitä mä näistä rokotuksista nyt otan?!”
”Tos on vielä noi yhden frendin kirjat jotka piti palauttaa neljä kuukautta sitten”
”Jep, tilaan sen uuden pankkikortin kyllä.”
”Niin joo toi yks tuoli piti vielä korjata ennen kuin sen voi luovuttaa kierrätykseen ja tossa peilissä on vielä hionta kesken.”
”Laajakaista, kotivakuutus, liiton jäsenyys ja sähkösopimus pitää muuten irtisanoa!”
”Tuleekohan se hakemaan ton lumilaudan tänään.”
”Ah, säästöpossu pitää käydä vielä tyhjentämässä pankissa.”
”Mitäää…se blogikirjoitus piti jo laittaa julki!

”Läksiäiskutsu muuten piti lähettää viikko sitten!”
”Käääk! Ne kuulokkeet! Eiku…mähän tein sen jo! Jöes!”
”Siis mitä? Sä veit kierrätyskeskukseen ne johdot mistä just sanoin että ei vielä? Mussu!”
”Olihan se vinttikomero jo tyhjä?”
”Uusitko sä sen huutokaupan jo?

”Ei me tota noin halvalla myydä! Ryöstö!”
”Entäs nää tietokoneen backupit? Öh…tässähän on joku lukuongelma.”
”Pitäis muuten se pyykkivuoron varaaminenkin muistaa, alkaa nimittäin kalsarit jäädä muotoon.”

Ja se jatkuu…ja jatkuu… ja jatkuu! Varsinkin viime päivinä on tullut ihmeteltyä miten jotkut jenkkibloggaajat ovat pystyneet tekemään koko häslän niin että ovat muuttaneet omakotitalosta pois jos pienessä kaksiossakin on näin paljon säätöä. Meille on tosin ollut tärkeää hankkiutua eroon tavarasta vastuullisesti eikä heittää vain jätelavalle. Tämä tietysti aiheuttaa oman päänvaivansa, mutta -ah- sitäkin puhtaamman omatunnon. Monet tavarat olemme korjauttaneet ennen kierrätyskeskusta ja laittaneet niihin aina mukaan pienen lapun laitteen/tavaran historiasta jotta uudelle omistajalle ei tulisi oloa että jossakin säkeistä piileskelee sika.

Laatikot odottavat jo täyttöä. Tarkoitus olisi että nuo jäisivätkin ainoiksi laatikoiksi. Tähän lasketaan päälle vielä IKEAN Expedit hylly ja uudelleenverhoiltava petauspatja joista emme vielä luovu.

Veljen sanoin: HAH! Nappikauppaa!

Olen myös ollut järkyttynyt siitä kuinka paljon rahaa menee viime hetkellä tällaisen reissun järjestämiseen. Eikä se todellakaan ole tuntunut tiukan budjettimme kanssa nappikaupalta. Viimeisen parin viikon aikana olemme saaneet rahaa palamaan:

  • 1700 € Vakuutukset molemmille 1 vuosi (Otimme muuten Eurooppalaisen)
  • 400 € Working Holiday -viisumit molemmille Australiaan
  • 60 € Viisumit molemmille Thaimaahan
  • 220 € Rokotukset molemmille
  • 700 € Vuoden lääkkeet Tiulle
  • 200 € Hammaslääkäri molemmille
  • 50 € Pakun vuokraus

Ka-tsing! Miten se vanha sananlasku meni? Kun raha kirstuun kilahtaa niin sielu taivaaseen vilahtaa. Noh, voinen sanoa että kun se raha kilahtaa muualle kuin kirstuun niin siitä tulee myös aika ruumiistaan irtautunut olo.

Nyt juon lohtuuni iltakahvit ja katselen elämäni hienointa läskijäiskutsua joka tuli tuherrettua ja jonka ansiosta kutsujen lähettäminen viivästyi melkein viikolla. Hyvä puoli tässä kaikessa säätämisessä on, että matkajännitys on unohtunut kokonaan ja iltaisin on ollut niin väsynyt että uni on tullut lekan kera kylään.

Kommenttien RSS-syöte
6 kommenttia
  1. Kirjoitettu 6 tammi 2012 klo 03:50 | Ikilinkki

    Hei rakas Tiu. Tekstisi helisee, kilisee, pulppuaa ja poreilee kuin kuuma kikattava lähde loskan keskeltä. Mieli putsaantuu sydän huuhtoutuu tukkeista kun sinua lukee. On sellainen olo että saa lukea nimenomaan sinua, eikä vain sinun tuottamaasi tekstiä. Minä tulen lukemaan ihan kaiken mitä kirjoitat ja julistaudun ainakin kotimaisen fanikerhon puheenjohtajaksi. Upeaa kun lähdette toteuttamaan unelmaanne.

  2. Kika
    Kirjoitettu 9 tammi 2012 klo 19:02 | Ikilinkki

    Kiitos iskä:) Aikamoista runoilua itsekin vedät, ei ole siis päärynä kauas puusta pudonnut;) Ja varmaan ihan yhtä paljon välillä ahistelen oman tekstini parantelusta kuin sinäkin.

  3. Arttu
    Kirjoitettu 21 tammi 2012 klo 06:43 | Ikilinkki

    Hieno kirjoitus :) ja oikeasti kyllä – hienoin näkemäni läskijäiskutsu!
    Suurin mitä osaan matkallenne toivoa ja toivottaa on levollista luottamusta siihen että elämä kantaa ja asiat sumpliintuu – yllätyksiä kun tulee tuollaiseen matkaan varmasti mahtumaan ja niitä on kivempi kohdata pelottomalla uteliaisuudella kuin maha peloista kuralla.

    • Kika
      Kirjoitettu 21 tammi 2012 klo 20:37 | Ikilinkki

      Kiitos Arttu! Kaikki levollisuusloitsut ovat tervetulleita ja niitä on nyt todella lohduttavaa kuulla!

      Levollisuutta on kyllä tultu tämän rulijanssin kanssa harjoiteltua. Luulen että hötkyilyä ja stressin alle sortumista tuli eteen vasta tässä loppumetreillä. Kaikki tottakai ihan omaa syytä ja ens kerralla sitten viisaammin;)

      Pari viikkoa tämän kirjoituksen jälkeen kävelimme Jonaksen kanssa kotiin lumisessa maisemissa ja ihmettelimme ääneen miten asiat ovat järjestelyjenkin suhteen oikeasti lutviutuneet todella hyvin. Hyvä esimerkki tästä oli sänky josta emme meinanneet päästä millään eroon. Kun lopulta laitoimme sen parin epäonnistuneen myyntiyrityksen jälkeen ilmaiseksi huuto.nettiin asenteella ”Nyt nousi kädet, ei kiinnosta enää, viekää tää ***** vaan pois täältä” niin sen lopulta ostikin nainen joka tuli jämptisti sovittuun aikaan paikalle muuttomiesten kanssa ja maksoi siitä meille neljä kymppiä kouraan suurten kiitosten kera.

      Ihme juttuja.

  4. Juhapekka
    Kirjoitettu 22 tammi 2012 klo 20:05 | Ikilinkki

    Avointa, uteliasta ja rohkeaa mieltä sekä yläkerran varjelusta matkustajille, on upeaa että saatte toteuttaa suuren unelmanne! Seurailen matkanne kulkua lämpimin tuntein, vähintäänkin Danin välityksellä :-)

    • Kirjoitettu 22 tammi 2012 klo 20:29 | Ikilinkki

      Kiitos Juhapekka onnentoivotuksista! Jännitys alkaa olla käsinkosketeltava. :)

Kirjoita kommentti