Skip to content
Sivupoluilla

Uravalintoja: laatu ennen määrää

Sain tänään erittäin mielenkiintoisen työtarjouksen. En siis uudesta työpaikasta, vaan työpaikan sisällä. Asiakas halusi lainata meiltä määräajaksi (noin 4kk) teknisen projektipäällikön valvomaan nettisivuston kehitystyötä ja kommunikoimaan eri osapuolten (asiakkaan tietohallinto ja markkinointi, meidän softa-tiimimme, ulkoinen brändialihankkija) välillä ja pitämään langat käsissä kunnes uusi pysyvä kehityspäällikkö saadaan valvomaan projektia.

Tarjous oli äärimmäisen mielenkiintoinen ja oli suuri kunnia saada moinen luottamustehtävä oman firman johtajien siunauksella. Mutta kieltäydyin.

Päätös piti tehdä parissa tunnissa mutta jo tiesin jo tunnin jälkeen etten voisi ottaa tehtävää vastaan vaikka etuja oli helppo luetella. Enemmän kokemusta, uusia kontakteja ja sitä kautta referenssejä, kunnioitusta johtajilta, merkintä CV:hen… Kunnianhimoiselle ja saavutuskeskeiselle ihmiselle upea tilaisuus, eikö niin? Mutta valintaan liittyi paljon riskejä jotka vaikeuttivat päätöksen tekemistä. Olen todella tyytyväinen päätökseeni ja sen perusteluihin, ja päätinkin sitten kirjoittaa tämän blogimerkinnän siinä toivossa toki että joku muukin saisi tästä jotain irti.

Hyödyt

Miksi olisin halunnut ottaa keikan vastaan? Kuten jo mainitsin, pidän saavutuksista. Haluan kehittyä konkreettisten aikaansaannosten kautta ja tarvitsen tiivistä palautetta työstäni. Kaikenlaiset projektit ovat siihen hyviä koska projektit pitää jotenkin päättää ja käsitellä tulokset. Tässä saan sitten aina loistaa analyyseillä ja lessons-learned -kirjeillä. Olen lisäksi utelias ja uudenlaiset haasteet kiinnostavat aina. Tämä kyseinen keikka olisi ollut melko korkean profiilin projekti ja LinkedIn-pisteitä olisi tullut ropisemalla. Pari vuotta nuorempi ja kokemattomampi Maca olisi ottanut keikan vastaan mieluusti hyvin lyhyen mietinnän jälkeen. Mutta…

Haitat

…se pari vuotta nuorempi Maca oli myös jatkuvassa syyllisyydentunteessa, teki lupauksia joita ei pystynyt pitämään, ei tuntenut omia rajojaan ja kasasi hommia alati enemmän kuin pystyi tekemään. Siitä seurasi jonkinasteinen jatkuva onnettomuus, koska ikinä ei saanut ”valmista” mistään. Se oli kauhea tunne.

Lisäksi päätöksessä oli paljon tekijöitä jotka osaan nykyään tunnistaa tärkeiksi sen ansiosta että olen joskus pohtinut omaa persoonallisuutta, motiiveja, arvoja ym. kirjojen, kurssien, työpaikan ja ystävien kautta. Olen oppinut todella paljon siitä, mikä minulle on tärkeää ja mikä minut tekee onnelliseksi.

En tiennyt projektista kovin paljoa vielä mutta sitova päätös olisi pitänyt tehdä saman tien. Rekryhaastattelu olisi ollut seuraavana päivänä ja työn yksityiskohdat olisivat saattaneet jäädä hieman epäselviksi vaikka sopimus tehtäisiinkin. Kaikki palkkatyötä tehneet tietävät että jokaisessa sopimuksessa on kohta ”työnantajan muut määräämät tehtävät” jotka eivät välttämättä vastaa lupauksia tai odotuksia.

Joutuisin tekemään töitä 2-3 päivää viikossa eri toimipisteessä kuin yleensä. Joutuisin pallottelemaan monen eri yrityksen ja yhteisön intressejä, tavoitteita, sopimuksia, projektin statuksia, tehtävien etenemistä jne. Ja kaikessa tässä juoksee raha…

For profit or not?

Jos asiakas olisi ollut jokin hyväntekeväisyysjärjestö tai muu voittoa tavoittelematon organisaatio, olisin luultavasti sanonut kyllä. Tällainen organisaatio on olennaisesti erilainen työnteoltaan ja päätöksenteoltaan kuin voittoa tavoitteleva yritys. Toiminnan perusteena on humanitäärisiä arvoja ja tavoitteita eikä maksimaalinen tuotto. Voiton tekemiseen liittyy minun näkemykseni mukaan aina enemmän kovia tavoitteita, stressiä ja kriittisyyttä. Nykyisessä työssäni en joudu kauheasti miettimään euroja koska työni tarkoitus on pikemminkin säästää sisäisen työn määrää kaiken työn suorittamisessa. En joudu tekemään laskelmia ja seuraamaan työtunteja tarkasti, enkä halua joutua tekemään sitä jatkossakaan.

Yhteisö on tärkeä

Olen huomannut olevani todella yhteisöllinen viime vuosina. Siihen ovat myös varmasti vaikuttaneet aiemmat valintani elämässä (tyttöystäväni, kommuunissa asuminen yms) mutta olen lähtökohtaisestikin aina ollut yhteisöllisesti suuntautunut. Tajusin, että omat kollegani ovat minulle enemmän kuin ”vain työkavereita”. Heidän arvostuksensa on todella tärkeää minulle. Jos lähtisin nyt tekemään 4 kuukaudeksi jotain muuta projektia ja alkaisin sen jälkeen siirtää vastuuta järjestelmästäni jollekin muulle (koska olen lähdössä tammikuussa reissuun), voisin yhtä hyvin lopettaa järjestelmän kehityssuunnitelmat tähän. En kuitenkaan ehtisi kehittää mitään ennen tammikuuta, vaan kaikki aika menisi ylläpitämiseen ja sen jälkeen tiedon siirtämiseen uudelle vastuuhenkilölle. En tykkää – eikä varmaan kovin moni muukaan firmassa tykkäisi. Kyllä se minun korvaani kuulostaa melkoiselta takinkääntämiseltä. Voisin tietenkin aina vedota siihen että ”luulin pystyväni hoitamaan kummatkin asiat hyvin” mutta en pysty valehtelemaan edes itselleni, saati sitten muille, näin tärkeästä asiasta.

Laatu ennen määrää

Loppujen lopuksi pystyin perustelemaan päätökseni itselleni yhdellä yksinkertaisella vertauksella: laatu ennen määrää. Tässä tarkoitan saavutusten ja kunnioituksen laatua verrattuna saavutusten ja kunnioitusta antavien ihmisten määrään. Minulle on tärkeämpää että se yhteisö, jossa olen ollut kohta kolme vuotta, arvostaa ja kunnioittaa minua ja voi vielä vuosienkin jälkeen sanoa että ”tuo jätkä muuten hoiti hommansa kunnialla loppuun asti. Siihen mieheen voi luottaa vaikka mitä kävisi.”

Vaihtoehto ei lämmitä yhtä paljon. Potentiaalisesti voisin saada asiakkaalta ja alihankkijalta referenssejä, kehuja, kunnioitusta ja arvostusta. Ehkä myös oman firman johtajilta. Mutta on myös olemassa riski että epäonnistun projektissa. Tai voi olla että selviän siitä ”ihan OK, ei mitenkään loistavasti”. Tällöin menetän nykyisen yhteisön kunnioituksen mutta en saa vastaavaa korjausta maineeseeni ulkopuolelta. Lopulta mietin, miten haluan ihmisten tuntevan ja muistavan minut. Näin?

”Maca on kova tekemään töitä. Hän ottaa vastaan kaikki hommat jotka hänelle tarjotaan eikä pelkää haasteita.”

Vai näin?

”Maca sitoutuu täysillä siihen mitä tekee. Silloinkin kun hän vaihtaa sitoutumistaan, hän tekee sen kunnolla ja kunnialla.”

Valitsen jälkimmäisen silmääkään räpäyttämättä.

Money does talk…

Kaikessa rehellisyydessä päätökseni olisi saattanut muuttaa suora lupaus reilusta rahallisesta korvauksesta (sen lisäksi että asiakas olisi ollut non-profit). Mutta tämäkin johtuu lähinnä siitä, että matkakassamme kasvattaminen on minulle sen verran herkullinen ajatus, että olisin saattanut pystyä rutistamaan itsestäni 50-tuntisia viikkoja muutaman kuukauden ajan. Minulle olisi silti ollut ensiarvoisen tärkeää tehdä kummatkin työt kunnolla, jotta kaikki osapuolet jolle teen töitä, ovat tyytyväisiä. Ylimääräinen raha olisi saattanut vakuuttaa minut tekemään sen vaaditun lisätyön jotta pysyisin tässä tavoitteessa.

Itsetutkiskelun arvo

Not work IN progress, work FOR progress Jos en olisi usein miettinyt sitä, mikä minulle on tärkeää ja sitä, mikä minut tekee onnelliseksi, en varmaan olisi osannut tehdä oikeaa päätöstä. Olisin ottanut keikan vastaan ja yrittänyt hoitaa kahta vastuualuetta hyvin, jatkuvassa tuskassa kun kumpaankaan ei voi panostaa täysillä. En ole oikein varma että pystyisin hoitamaan projektipäällikön työtä hyvin ellen pystyisi perehtymään kaikkiin osapuoliin hyvin. Ja perehtyminen vie aikaa – sitä ei voi tehdä viikossa tai kahdessa. Se vie vuoden tai kaksi.

Pitkän itseanalyysin ansiosta olen alkanut ymmärtää, mitkä valinnat todennäköisesti tuottavat pitkäaikaista onnea ja mitkä eivät. En voisi olla onnellisempi kuin nyt, ja olen yllättynyt huomatessani kuinka konkreettisesti itseanalyysi vaikuttaa tekemiini päätöksiin. Tämän päätöksen tekeminen oli todella helppoa, eikä siihen mennyt kuin tunti. Vuosien jälkeen koen vihdoin, että pystyn tekemään hyviä päätöksiä hyvinvointini kannalta pitkällä tähtäimellä. On mukavaa huomata, että uusi Maca tekee paljon järkevämpiä päätöksiä (eikä koe niistä tuskaa jälkeenpäin) kuin vanha Maca. :)

Meinasin muuten ensiksi kirjoittaa viimeiseksi otsikoksi ”Itsetuskistelun arvo” joka ei välttämättä ole kovin kaukana itsetutkiskelusta. Mutta silti ehdottomasti vaivan arvoista. ;)

Kirjoita kommentti